VETERAANIEN KULTTUURIKILPAILUT PORISSA

Tiistai 5.11.2013


Veteraanien kulttuurikilpailut Porissa julistivat kulttuurin vireyttävää voimaa

Juha Drufva

Viisitoista lajia ja lähes tuhat esiintyjää ikäihmisten katselmuksessa.

Viikonloppuna Porissa pidetty veteraanien kulttuuriharrastusten suurkatselmus yllätti ja ylitti kaikki odotukset niin osallistuja- ja yleisömäärällään kuin esitysten tasonkin suhteen. Mukana kisassa oli viisitoista eri lajia ja lähes tuhat esiintyjää. Kilpailuissa nähtiin kaikkiaan 135 eri esitystä.

Tuomaristo joutui yksimielisesti toteamaan esitysten tason huimasti nousseen kaksi vuotta sitten Seinäjoella pidettyjen ensimmäisten Veteraanien kulttuurikilpailujen jälkeen, vaikka taso oli sielläkin jo erittäin hyvä.

Eläkeläiset ry:n hallituksen varapuheenjohtaja Irmeli Mandell totesi sunnuntaina Porin Promenadikeskuksessa pidetyssä kilpailujen loppunäytöksessä, että kaksi vuotta sitten marraskuussa Seinäjoella toteutui Eläkeläiset ry:n, TUL:n Veteraanijaoston ja Eläkkeensaajien Keskusliiton yhteinen haave ikäihmisten kulttuurikilpailujen järjestämisestä.

Mukaan liittyivät silloin myös Työväen Näyttämöiden liitto sekä Työväen Musiikkiliitto. Toimivathan näiden järjestöjen kulttuuriharrastusyhteisöt kiinteässä yhteistyössä eri puolilla Suomea. Seinäjoella esitettiin toive, että tapahtuma uusittaisiin ja siitä tehtäisiin perinne, joka toteutettaisiin kahden vuoden välein.

– Toive on toteutunut näiden kahden päivän aikana upeana katselmuksena ikäihmisten järjestöissään tuottaman omaehtoisen ja runsaan kulttuuriharrastuksen ansiosta. Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki totesi taannoin, että huonoinakaan aikoina ihmiset eivät halua luopua eivätkä karsia kulttuurista. Tämä yhteinen tapahtumamme todistaa asian olevan ainakin meidän ikäihmisten parissa täyttä totta.

Kulttuuri tuo valoa elämäämme

Mandell huomautti, että kulttuuri tuo valoa jokapäiväiseen elämäämme, vaikka emme aina sitä arkisten kiireidemme ja huoliemme keskellä huomioikaan, miten tiiviisti elämme kaikenlaisen kulttuurin ympäröimänä.

– Ilman ympäristöömme oleellisesti liittyvää musiikkia, kirjallisuutta, teatteria, kuvia tai luovuutta elämämme olisi mustavalkoista tai pahimmassa tapauksessa synkän harmaata. Kulttuuri luo hyvinvointia, avartaa maailmaa ja edesauttaa ymmärtämään elämän ja yhteiskunnan monimuotoisuutta.

Porin kaupungin tervehdyksen tuonut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Diana Bergroth-Lampinen korosti, että kulttuuritoiminnalla ja taiteella on osoitettu olevan selkeä yhteys hyvään elämään sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpitoon.

– Taiteen ja aktiivisen kulttuuritoiminnan avulla edistetään terveyttä, parannetaan elämänlaatua ja rakennetaan myönteisiä yhteisöllisyyden kokemuksia.

Eläkkeensaajien Keskusliiton järjestösihteeri Erkki Partanen peräänkuulutti ennaltaehkäisevää työtä niin julkisen-, yksityisen kuin kolmannen sektorin välillä, jotta kulttuuri- ja liikuntaharrastusten osallistumisen esteenä ei koskaan voisi olla rahan puute.

– Pienet teot arkipäivänä voivat tuottaa hyvää mieltä ja elämän vireyttä.

Veteraanien kulttuurikilpailujen järjestäjinä olivat TUL:n veteraanijaosto ja TUL:n

Satakunnan piiri, sekä Eläkeläiset ry., Eläkkeensaajien Keskusliitto ry., Työväen Näyttämöiden liitto ja Suomen Työväen Musiikkiliitto

 

Vasemmistoliiton Furuholm vetoaa: Ei Attendoa Poriin

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Tapio Furuholm ei hänkään suoralta kädeltä tyrmää asian selvittämistä. Hän pitää ajatusta joka tapauksessa epäilyttävänä.

- Syntyy mielikuva, että Attendo haluaa tulla väkisin Poriin ja saada haltuunsa kiinteistön. Vetoan valtuutettuihin: vaikka tällä ehkä saataisiin hetkellisiä voittoja, niin pitkällä tähtäimellä tälle tielle lähteminen on Porin ja porilaisten etujen vastaista, Furuholm sanoo.

Furuholm sanoo, että kilpailutukset ovat tähän mennessä nostaneet palvelujen hintoja voimakkaasti. Hän kysyy, kuka maksaa nousevat kustannukset.

Tälle tielle lähteminen on Porin ja porilaisten etujen vastaista.

- Tapio Furuholm (vas.)

- Ei kai kukaan usko, että Attendo esimerkiksi Porin kaupungin sinisten silmien takia alkaisi korjata Liinaharjan vanhainkotia? Se ei tee mitään hyvää hyvyyttään, vaan etsii lisää rahaa omistajilleen. Yhtiö ottaa kunnostukseen käyttämänsä rahan pois laskutuksessaan ja viime kädessä kaiken maksaa veronmaksaja. Porin on itse löydettävä rahat vanhainkodin kunnostukseen. Ja Attendon maine on huono, kysykää vaikka raumalaisilta, Furuholm muistuttaa vedoten Attendon Steniuksen hoivakodissa tänä vuonna ilmenneisiin johtamisongelmiin.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini